tiistai 23. kesäkuuta 2015

Juhannus

Viikon sisälle mahtui kolmet juhlat. Vähempikin olisi ehkä riittänyt, tai ennemminkin ne olisi voinut ripotella vähän pidemmälle ajanjaksolle, jotta niistä olisi päässyt paremmin nauttimaan. Juhannus oli tämä viimeisin juhla ja perinteiseen tapaani vietin sitä mökillä. Voi laskea yhden käden sormilla ne juhannukset, jotka olen viettänyt jossain muualla kuin vanhempieni mökillä. Jossain kohtaa elämää se oli pakko, ja haikailin muualle, kunnes siitä tuli tottumus, enkä enää edes mieti muita vaihtoehtoja. Paitsi joka juhannus mieleeni tulee ajatus, että miten on mahdollista että taas menen saman kaavan mukaan.


Vaikka ei tämä mikään huono tapa ole. Siellä on aina enemmän tai vähemmän sukulaisia, ainakin kokkoa katsomassa. Kokko on joka vuosi komea ja maisema kaunis. Rannassa on myös savusauna ja sen löylyille yöttömänä yönä ei kyllä löydy vertaa. 


Yöllä katselin rannassa kuinka silkkiuikku pullahti pintaa sukelluksista ja lipui hetken tyyntä vedenpintaa pitkin. Ehkä se huomasi minut siinä rannalla, kun se sukelsi uudelleen ja ilmestyi taas matkan päästä pintaan. Yritin ottaa siitä kuvan ja silloin se juoksi siipiään räpytellen juuri ja juuri vedenpinnan yläpuolella keskemmälle järveä.


Kauneutta näistä minun juhannuksistani ei ainakaan puutu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.