perjantai 10. huhtikuuta 2015

Läppäriostoksilla

Minun piti eilen lähteä Tampereelle heti aamiaisen jälkeen. Minä en yhden asian vuoksi lähde, vaan nytkin olin saanut kerättyä useamman syyn. Piti ostaa tyttärelle uusi läppäri, edellinen tuli tiensä päähän jo jokin aika sitten.  Kävisin myös poikani luona Kangasalla. Hän on sairaana ja olin hieman huolestunut hänen voinnistaan, samalla hän voisi tehdä siihen läppäriin ne välttämättömät käyttöönotto säädöt. Kolmanneksi sitten kävisin ostamassa muutamia juttuja, mitä täältä maalta ei saa, kuten sen 1,5kg Vanish purkin. Minä luotan pinkkiin ja täältä saa vaan niitä pieniä purkkeja.
Tyttäreni oli ottanut valmiiksi selvää mahdollisista läppärivaihtoehdoista ja minulla oli muistilappu mukana kun astuin Lielahden Gigantin ovesta sisään. Löysin heti myyjän, mutta hänellä oli rupatteluhetki kesken, joten jäin odottelemaan. Jonkun ajan kuluttua näin toisen myyjän hieman kauempana ja ja käännyin hänen puoleensa. Hän oli kuitenkin kännykkämyyjä ja kehotti kääntymään tämän jo mainitsemani myyjän puoleen. Aikani odoteltuani hänen juttukaverinsa siitä lähti ja minä sain esittää asiani. 
Tyttären ehdotus oli sellainen tarjouksessa oleva norm. 499€ ja nyt 349€. Olin täysin valmistautunut vain ottamaan laitteen mukaani ja tuomaan sen Kangasalan kautta kotiin. Myyjä kuitenkin huomautti, että koneen päivittämisessä käyttökuntoon menee ainakin viisi tuntia ja lisäksi siihen olisi tarvinnut ostaa joku viidenkympin lisäosa ja toinen kolmenkympin lisäosa ja mieluiten vielä joku kolmaskin liitännäinen, jotta kaikki toimisi. Hiukan ihmettelin, että miten se nyt niin vaikeaa on ja totesin että hintakin on siis paljon kalliimpi kuin siinä hintalapussa. Sanoin kuitenkin, että jos nyt vaan ostan sen ja sitten jos poikani ei osaakaan laittaa sitä käyttökuntoon niin palaan sitten heille ja annan sen heidän asennettavakseen. Myyjä valaisi minua, että asennus on paljon kalliimpi jos sitä ei tee siinä oston yhteydessä. Ajattelin kuitenkin että on tosi tyhmää jos joudun sitten taas seuraavana päivänä tulemaan takaisin sitä hakemaan ja silloin se hintakin on pompannut jo ihan eri hintaluokkaan. 
Niin sitten soitin pojalleni ja kysyin että onko hän tietoinen että se asentaminen kestää niin monta tuntia. Hän kehotti minua lähtemään Gigantista ja menemään vaikka siihen lähellä olevaan Prismaan ja ostamaan sen koneen sieltä. Saman hintaluokan koneita on kuulemma sielläkin ja sellaisia missä kaikki on valmiina. Marssin siis Prismaan. 
Siellä oli taas nuori mies kodinkoneosastolla, jolta kysyin läppäriä. Hän hymyili ystävällisesti, katsoi silmiin ja kysyi millaiseen käyttöön. Minä selitin ja hän ohjasi minut laitteen eteen joka maksoi 395€. Kysyin kuinka kauan sen käyttöön asentaminen kestää. Ei montaa hetkeä, siinä oli kaikki valmiina, virustorjuntaohjelmaksi hän sanoi tässä tapauksessa riittävän joku netistä ilmaiseksi ladattava. Hän näytti mallikoneelta miltä Windows 8.1 näyttää ja hetken katsoimme yhtä videota Youtubesta jotta näkisin kuinka ohjelma pyörii, halvassa koneessa toiminnat kun ovat hieman hitaammat kuin kalliissa laitteessa. En huomannut mainittavaa eroa. Tämän laitteen hinta oli ihan sama sitten kassallakin kuin hyllyssä, siihen ei tarvinnut ostaa mitään lisiä. Lisäksi näillä kahdella myyjällä oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Ainoa yhtäläisyys oli, että molemmat olivat nuoria miehiä. 
Kuulin sittemmin, että gigantin myyjät ovat provisiopalkalla. Toisin sanoen sellaisen halvan tarjouskoneen ostaja ei ole hyvä asiakas ja siksi hän koitti myydä siihen minulle kaikenlaisia liitännäisiä. Ilmeisesti ajatellen, että olen asioista perilläolematon vanhempi naishenkilö, jolle tämä kaikki menee läpi. Periaatteessa hän olikin oikeassa, enhän minä näistä koneista mitään tiedä, mutta tiedän kyllä koska minua kohdellaan jotenkin huonosti ja siellä Gigantissa tunsin kyllä olevani todellisen vedätyksen uhri. Prismassa taas olin asiakas, jota ei pidetty tyhmänä vaan sain oikeasti hyvää palvelua ja vaikka myyjä tiesikin kaikesta paljon enemmän kuin minä, hän ei kuitenkaan saanut minua tuntemaan itseäni mitenkään huonommaksi. Ensimäisen kerran jätin myös asiakaspalautetta hyvästä palvelusta sinne Prisman infoon. 
Lopulta poikani käytti muutaman hetken laittaessaan läppärin sisarelleen käyttökuntoon ja tytär oli illalla hyvin tyytyväinen uuteen koneeseensa. Minä olin tyytyväinen, että olin saanut edullisen koneen. Lisäksi mieleni oli hyvä siitä, että olin jättänyt sen positiivisen asiakaspalautteen ja ihan oikeasti toivon sille nuorellemiehelle hyvää tulevaisuutta. Hän pelasti minun päiväni.
Tästä tuli mieleeni elokuva Pretty Woman, jossa Julia Roberts palaa ostostensa kanssa vaatekauppaan, missä häntä on kohdeltu huonosti ja kysyy myyjältä onko tämä provisiopalkalla. Myyjä vastaa olevansa ja Julian repliikki tähän on :"You made a mistake, huge mistake." 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.