keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Viisi päivää elämästäni osa 2/5


Heräsin ensimmäisen kerran juuri ennen kuin aurinko nousi, mutta päätin jatkaa uniani. Seuraavaksi heräsin siihen kun tytär huuteli lähtevänsä kouluun ja toivotteli hyvää syntymäpäivää. Nousin ylös ja keittiössä odotteli yllätys!
Olin saanut oikein lahjan, jonka eteen oli selvästi nähty vaivaa. Olin oikein otettu. Hopeatoffeet ovat muuten lempikarkkejani.



Aamiaisen jälkeen puin lenkkarit jalkaan ja lähdin ulos. Minulla oli treffit yhden ystävättären kanssa parin kilometrin päässä kotoa, missä jatkaisimme yhdessä kävelylenkkiä. Hän tulikin minua pyörällä vastaan ja päätimme lähteä aivan eri maastoon kuin alunperin suunnittelimme.
Aurinko paistoi ja ilma oli juuri sopiva lenkkeilyyn. Suunnistimme metsäautotielle, missä en ollut pariin vuoteen käynyt. Aiemmin siellä oli sankkaa metsää ja oikein kauniit lenkkimaastot, mutta nyt oli pistetty puita nurin todella paljon. Maisema oli kuin pommin jäljiltä. Näille kulmille ei kannata ihan äkkiä ainakaan marjasaaliin toivossa tulla. Minua aina riipaisee nämä hakkuuaukeat. Kun sitten tätä hävityksen kauhistusta on silmänkantamattomiin, niin se suorastaan ahdistaa.
Muuten lenkki oli mukava. Hyvässä seurassa ja kauniissa kelissä tuli ulkoiltua puolitoistatuntia.


Kotiin palattua vatkasin kerman ja tein mansikkarahkaa täytteeksi Britatorttuun. Torttu kun oli valmis niin soikin ovikello ja ensimmäinen vieras saapui. Sain kauniin kukan. Tämä vieras tuli kahvittelun lisäksi myös töihin, eli asentamaan minulle uuden tietokoneen.
Päivä kului mukavasti vieraiden kanssa seurustellessa ja illalla lähdin vielä pianotunnille. Minulla on kappaleena Bachin Menuetti G-duurissa. Tällä kertaa se sujui hyvin. Soitin sen tunnilla kolme kertaa ja joka kerralla se meni aina paremmin. Opettaja oli tyytyväinen ja niin sitten minäkin.
Pianotunnilta palatessani tyhjensin vielä postilaatikon ja siellä oli pikku paketti. 


Ihanat ystävättäreni tekemät huovutetut tupsutossut. Pirteän väriset, kommentoi illan viimeinen vieras. Niin minustakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.