keskiviikko 27. marraskuuta 2013


Vanhempani ovat olleet kovin nuoria minun tullesani maailmaan. Äitini minulle joskus kertoi, että olin hänen mielestään hirvittävän ruma kun hän minut ensi kerran näki. Niin ruma että kun isäni tuli häntä sairaalaan katsomaan ja kysyi missä vauva on, niin äitini oli sanonut ettei niitä näytetä niin pieninä. Olin ollut 50cm pitkä, painanut kaksi kiloa, kasvot kirkkaan punaiset keltaisilla näppylöillä, nenä poskella, musta hiustöyhtö päälaella ja pari hammasta suussa. Varmasti järkyttävä näky nuorelle äidille, mutta kun olin avannut silmäni niin se oli pelastanut tilanteen ja ristiäisiin mennessä olin pulskistunut, nenä suoristunut, näpyt ja syntymätukka häipyneet. Ristiäiskuvassa näytän kaljupäiseltä nukelta.
Nykyään otetaan valokuvia jo synnytyssairaalassa, minusta on otettu ensimmäinen kuva ristiäisissä. Ei silloin ollut kameraa joka perheessä, eikä kuvia räpsitty joka tilanteessa. Nyt kaikilla on kännykät ja niissä kamerat, ja varmaan lähes joka huushollista löytyy jonkinlaisen digikamera. Muistikortille mahtuu kuvia, toisin kuin joskus vielä muutama vuosi sitten kameraan laitettiin filmi, jolle oli mahdollista ottaa 24 tai 36 kuvaa. Filmirulla piti viedä valokuvausliikkeeseen ja sitten sai parin päivän päästä käydä noutamassa valmiit kuvat. Kuvat säilöttiin piirongin laatikkoon tai liimattiin albumiin.
Nyt voi tilanteesta kuin tilanteesta ottaa vaikka sata kuvaa, siirtää kuvat kamerasta tietokoneeseen ja valita parhaat. Näitäkin voi vielä halutessaan muokata vielä paremmiksi. Teoriassa kuka vaan voi ottaa hienoja kuvia. Sanon teoriassa, koska kameroilla on eroja ja kaikilla ei ole sellaista silmää ottaa kuvia. Ammattitaitoinen kuvaava hallitsee kameran hienoudet ja osaa ottaa kuvan oikeasta kulmasta oikealla hetkellä, hänen ei tarvitse ottaa sitä sataa kuvaa saadakseen yhden hyvän. Nykytekniikka antaa kuitenkin kelle tahansa mahdollisuuden harrastaa ja tuntea onnistumisen iloa.
Minulla on pieni ja vanha digikamera, enkä ole koskaan oppinut kaikkia sen säätöjä. Joskus sillä saa teräviä kuvia, mutta useimmiten ei. Otan kuitenkin paljon kuvia ihan siksi, että haluan tallentaa muistoja ja kaikkea kaunista. Jonain päivänä vielä hankin sellaisen kameran, millä voi zoomata ja ottaa kuvia vähän kauempaakin. Meillä nimittäin näkyy keittiön ikkunasta usein kettuja, peuroja, kauriita, oravia ja vaikka mitä lintuja. Kerran näin saukon ja pari kertaa kärpän. Talvisin näkyy ilveksen jälkiä ja siinä onkin yksi haave, nähdä se ilves ja saada siitä otettua kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.